Siirry pääsisältöön

Suunnitelmia uudelle vuodelle

Vuodenvaihteen aikoihin tulee usein tehtyä suunnitelmia. Mitä haluaisin harrastaa koirieni kanssa tulevana vuonna? Miten kunkin kanssa tulisi edetä ja millaisia tavoitteita asettaisin? Tuleeko meille pentuja vuonna 2020?

Kun suunnitelmia ensin pyörittelee mielessään ja sitten ryhtyy tuumasta toimeen, sitä vallan yllättyy mitä kaikkea onkaan tänä päivänä tarjolla! Netti pursuaa erilaisten koirankoulutusyrittäjien kursseja. Jo aika monella taholla Suomessa saa talvellakin harrastaa sisätiloissa lämpimässä ja siistissä hallissa. Talvi ei enää olekaan ns. treenitauon aikaa kokonaisuudessaan, kuten aikaisemmin tyypillisesti oli kun ns. ulkotreenikausi päättyi esim. agilityn, jäljen ja raunioetsinnän osalta.

Monia lajeja voi toki harrastaa talvellakin, kuten hakua, tokoa, tottista, lumivyöryetsintää jne. sää- ja lumitilanteen mukaan. Olen jo lupautunut menemään lumivyöryetsintäkurssille helmikuussa Puustin ja kaverini tolleriuroksen kanssa ja kurssin jälkeen ipor-laviinikokeeseen kyseisen tolleripojan kanssa, kun sen emäntä ei kurssille päässe mukaan. Olen myös lupautunut samaiselle tolleripojalle apuohjaajaksi jos ipor-vesipelastuksessa on apuohjaajat käytössä. Vepe-treeneihin soveltuvaa koiraa minulla ei itsellä ole, ja inhoan märkää ja kylmää, joten satunnaiset apuohjaajan hommat hyvän ystävän kanssa sopii hyvin minulle.

Harrastan itse pääasiassa raunioetsintää koirineni – kahden koiran kanssa neljästä. Yksi on lupaava jälkikoira ja sitä treenaillaan sen kanssa hissukseen ja ajatuksella pääasiassa keväisin ja syksyllä. Kahden kanssa neljästä tehdään tavoitteellista tottista, kolmannen kanssa huvin vuoksi ja neljännen kanssa perushallintaa.

Intressejä minulla on rauniopelastuksen lisäksi tokoon, rallytokoon ja noseworkiin sekä koiranäyttelyihin. Ajatuksenani on, että kun treenaan tavoitteellisesti kahden koiran kanssa pelastuskoirapuolen ipor-kokeisiin (jäljelle ja raunioille) niin kävisin niiden kanssa myös tottelevaisuuskokeissa, koska lajit tukevat toinen toisiaan.

Lisäksi koulutan muita, vedän rauniotreeniryhmää muille. Miten nämä kaikki saa sovitettua yhteen Rauniotreenit on nyt talvitauolla, mutta huhtikuussa alkavan Hepekon treenikauden oman ryhmän treenipäivä ja ryhmän tarkoitus oli päätettävä jo ennen joulua. Valitsin arki-illan joka toiselle viikolle, ajatuksenani käydä säännöllisesti vierailijana myös muissa ryhmissä ja muilla raunioradoilla. Puustin (kohta 6 kk) kanssa tehdään pohjia raunioetsintään, Misa (6 v.) tarvitsee vaativampaa treeniä yhdessä minun kanssa.

Pennun kanssa treenataan tottiksen alkeita. Kuva: Majka Borgström.

Olen aktiivisesti mukana myös FRF K9 -yhdistyksessä, jossa jäsenistöltä tuli toivomus ipor- kokeiden tottelevaisuus- ja ketteryysosuuteen keskittyvästä treeniryhmästä pennuille ja juniori- ikäisille koirille. Hei, siis juuri sitä mitä minä ja Puusti tarvitsemme! Ja Spedekin välillä. Tämä toive piti toteuttaa heti eikä vasta keväällä, koska nyt talvella on hyvää aikaa treenailla. :-)

Ja mikä onkaan parempi motivaattori kuin ryhmä samanhenkisiä ihmisiä, jotka ovat suunnilleen samassa vaiheessa ja joilla kaikilla on yhteinen sama tavoite? Ryhmän positiivinen paine saada aikaan ja edistyä on hieno asia. Ideoita riittää kun yhdessä pohditaan, miksi jokin juttu ei toimi ja miten suorituksia voisi vieläkin parantaa. Kun on yhteinen tavoite, kunkin oman tilanteen huomioiden ja avoimena kaikenlaisille koulutustavoille, ei tarvitse olla ystäviä entuudestaan, että ryhmä puhaltaisi hyvin yhteen. Rohkeasti vaan mukaan.

Ipor-treeniryhmän nimeksi tuli uljaasti FRF K9 Tulevaisuuden Toivot. Treenaamme talvikaudella eri sisähalleissa etelä-Suomen alueella, viikonloppuisin ja arkipyhinä, yksi treenikerta kestää 3-5 tuntia ja ryhmässä on mukana 6 henkilöä, paikalla on ollut aina vähintään 4 henkilöä. On kuulkaa luksusta, kun käytössä on 4 tuntia halliaikaa ja voi tehdä useita lyhyitä treenisessioita kullekin koiralle. Jos käyttämässämme hallissa on agilitytelineitä, hyödynnämme ne harjoittelemalla rauhallista etenemistä erilaisilla telineillä, vaikka ne eivät olisikaan juuri ipor-kokeitten nimenomaisia telineitä. Keväällä treenit jatkuvat eri ulkokentillä.

Jokaisen treenikerran jälkeen sovitaan kullekin kotitehtävät, 2-4 teemaa ja harjoitusta, jotka tarkistetaan seuraavalla treenikerralla. Otamme myös treenejä videolle ja videot laitetaan ryhmän omaan Fb-ryhmään kunkin koiran omaan keskusteluketjuun ja siinä voi seurata omaa edistymistään. Jos joku ei pääse paikan päälle, häntä varten voidaan laittaa käyntiin Fb-live aina, kun tulee jokin uusi juttu tai hyvä treenivinkki.

Yhteistreenejä meidän ryhmällä on 2-4 viikon välein ja jos siinä välillä tulee ongelmia, voi kysellä vinkkejä ja laittaa videoita Fb-ryhmään. Puusti on minun ykköskoirani tässä ryhmässä, mutta jos ja kun aikaa on riittävästi, voi Spede tulla myös mukaan treenaamaan. Ja kun päästään ilmaisille ulkokentille, voin treenata Speden kanssa aina yhteistreenin päätteeksi.

Nämä treenit on innostaneet minua tekemään tottista sillä tarkkuudella ja ajatuksella, että menisin myös tottelevaisuuskokeisiin Puustin ja Speden kanssa.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että rallytoko jää nyt väliin. Sen sijaan Nosework-kursseja olisi alkamassa nyt vuodenvaihteen jälkeen sopivan ajomatkan päässä meiltä – se voisi olla Speden ja minun yhteinen harrastus tässä vaiheessa. Kun alkuun päästään, osaisin varmasti opettaa homman myös Möllille ja treenailla kotona ja puutarhassa kummankin kanssa. Tavoitteena tietenkin kokeet ja testit. Sen verran kilpailuviettiä minulla kuitenkin on!

Jäljellä on vielä näyttelyt ja pennut. Misalla on ollut pennut viime kesänä ja kohta odotellaan seuraavaa juoksua, jolloin ei ole tarkoitus käydä miehissä tietenkään. Näin ollen sillä olisi edessä treenikevät ja -kesä raunioilla – me tarvitsemme yhteistä treeniä, jossa emme kumpikaan tiedä mitä milloinkin treenataan, millaisella alueella ja kuinka monta maalimiestä siellä on ja mitä muuttujia matkalle osuu. Kokeitakin pitäisi päästä vihdoin suorittamaan.

Puusti ja sen sisarukset Pulla (sijoituskoirani) ja Pitko pääsevät näyttelyissä junioriluokkaan keväällä, joten niiden kanssa tulee varmaan käytyä jossakin näytillä. Puustia vien varmaan talvella ja alkukeväästä lähiseudun pentunäyttelyihin hakemaan kokemusta. Kesällä ehkä käydään joissain lähinäyttelyissä – jos ne on sen juttu. Jos ei, niin ei ole pakko. Pullaa ja Pitkoa haluaisin päästä näkemään silloin tällöin ja se ehkä onnistunee sopivasti jos osutaan samoihin kehiin.

Sopivaa toko-kurssia en löytänyt tässä vaiheessa, mutta kun keväällä aukeaa ulkotreenikausi, uskon löytäväni naapurikyliltä sopivan treeniryhmän tavoitteelliseen tokoon Spedelle, nyt kun se alkaa olla kypsä keskittymään tekemään kanssani muuallakin kuin kotipihalla.

Suunnitelmia siis on paljon, mutta entäs ne tavoitteet? Elämä heittelee ja kohtalo puuttuu peliin, tavoitteet voi muuttua pitkin vuotta. Asetan tulostavoitteiden sijaan tavoitteeksi hyvän mielen, hyvän fiiliksen ja hyvän etenemisen kaikessa, mitä teen koirieni kanssa.

Mitä vielä...? Ei muuta kuin ilmoittautumaan kursseille. Tai itse asiassa, ihan ensiksi pitää hankkia vuoden 2020 kalenteri, johon saa kaikki sovitut treenipäivät ylös. Vuosi 2020 on myös Suomen PON-kerhon 30-vuotisjuhlavuosi, mikä huipentuu superviikonloppuun: erikoisnäyttely, PON katselmus ja kerhon juhlat kaikki yhtenä viikonloppuna samalla suunnalla. Kalenteriin on siis merkittävä hyvissä ajoin 5.-6.9.2020, jolloin toivottavasti nähdään ennätysmäärä PON-koiria yhdessä!

Hyvää uutta vuotta kaikille PON-koirien ystäville ja ihania hetkiä koirienne parissa!

Majka Borgström,
kennel Borgåkers

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vesipeto

Isäntä istuu rannassa. Kädessä on puhelin, isännän toinen lemmikki. Minäkin olen käynyt rannassa monta kertaa, mutta vielä vähän mietityttää.

Olemme olleet mökillä kaksi päivää ja kaikki on erilaista kuin kotona. On erilaisia hajuja, hyönteisiä, paljon lintuja ja oravia. Tällä ovet ovat aina auki, enkä minä tarvitse hihnaa. Saan mennä vapaana. Juosta ja kaivaa ja nuuhkia ja nostaa jalkaa ja vaikka mitä. Ainoastaan metsän reunasta joku perheenjäsenistä aina huutaa minut takaisin. En minä metsään pitkälle menisi, mutta tottelen silti, kun olen paimen. Tykkään olla perheen kanssa.



Mutta tämä rantajuttu vielä mietityttää. Että, mikä tässä on niin ihmeellistä. Hirveä määrä vettä liplattaa kohti hiekkaa ja pakenee sitten taas kauemmaksi. Jos menee liian lähelle, tassuista tulee ihan märät.

Kun lapset menevät rantaan he kiljuvat ja pärskivät. Silloin minä juoksen hiekkaa pitkin ja haukun, minkä ehdin, mutta eivät ne ikinä minun komennuksestani välitä. Ihan sama vaikka huutaisin mitä, lapset …

Kotimaista, eurooppalaista, luomua? Pohdintaa koiranjalostuksesta

Elämänsisällössä ja käyttämissämme tuotteissa arvostetaan yhä enemmän kotimaisuutta ja luonnonmukaista tuotantoa ja eläintenpitoa. Jos suomalaista ei saa, niin ainakin pitää olla EU:n sisältä, jotta on turvallista. Joko nämä samat kriteerit pian nähdään koiranjalostuksessa? Vai näkyykö ne jo?

Yleisesti ottaen kotimaista suositaan: ei tuoda katukoiria ja mahdollisia taudinkantajia ulkomailta, kotimaassakin on kodinvaihtajakoiria. Suomalaiset kasvattajat pitävät toisiaan melko rehellisinä, ehkä vielä tarkempia kuin me ovat vain ruotsalaiset. Pohjoismaisuus on valttia, kun pitäisi luottaa siihen, mitä ihmiset koiristaan puhuvat ja millaisia koiria käyttävät jalostukseen. Toki huonoja sieniä löytyy jokaisesta sammalikosta kun oikein tarkkaan tutkii, mutta ollaan me aikamoisia kanttarellejä kuitenkin.

Ulkomailta, myös joistain Euroopan maista, tuodusta pennusta, sen vanhemmista tai jalostukseen harkittavasta aikuisesta halutaan kuvia joka suunnasta ja myös röntgenkuvat lonkista, kyynäristä…