Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2019.

Kotimaista, eurooppalaista, luomua? Pohdintaa koiranjalostuksesta

Elämänsisällössä ja käyttämissämme tuotteissa arvostetaan yhä enemmän kotimaisuutta ja luonnonmukaista tuotantoa ja eläintenpitoa. Jos suomalaista ei saa, niin ainakin pitää olla EU:n sisältä, jotta on turvallista. Joko nämä samat kriteerit pian nähdään koiranjalostuksessa? Vai näkyykö ne jo? Yleisesti ottaen kotimaista suositaan: ei tuoda katukoiria ja mahdollisia taudinkantajia ulkomailta, kotimaassakin on kodinvaihtajakoiria. Suomalaiset kasvattajat pitävät toisiaan melko rehellisinä, ehkä vielä tarkempia kuin me ovat vain ruotsalaiset. Pohjoismaisuus on valttia, kun pitäisi luottaa siihen, mitä ihmiset koiristaan puhuvat ja millaisia koiria käyttävät jalostukseen. Toki huonoja sieniä löytyy jokaisesta sammalikosta kun oikein tarkkaan tutkii, mutta ollaan me aikamoisia kanttarellejä kuitenkin. Ulkomailta, myös joistain Euroopan maista, tuodusta pennusta, sen vanhemmista tai jalostukseen harkittavasta aikuisesta halutaan kuvia joka suunnasta ja myös röntgenkuvat lonkista, kyynäri