Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Muuttuva koiraharrastus – mietteitä pienen rotuyhdistyksen toiminnasta

Suomen PON-kerhossa on tänä vuonna järjestetty kaksi virallista koetta; tokokoe ja rally-tokokoe, jotka samalla ovat olleet kerhomestaruuskilpailuja. Näiden kokeiden järjestäminen vuodesta toiseen on pienelle rotuyhdistykselle suuri ponnistus. Tänä vuonna iloitsimme erityisesti rally-tokokokeen tuloksesta; yhdistys tienasi kokeella mukavasti ja kokeeseen osallistui yhteensä seitsemän PON-rotuista koiraa! Ilo ei kuitenkaan kestänyt kauaa, tänään Suomen Palveluskoiraliitto (SPKL) ilmoitti ottavansa käyttöön kilpailulisenssin vuoden 2018 alusta. Tämän uutisen jälkeen puheenjohtajan roolissa piti kyllä vetää hetki henkeä. Mietteet kohdistuivat yhdistyksen toiminnan historiaan – siltä ajalta kuin itse on ollut toiminnassa mukana ja samalla myös tulevaisuuteen. Kymmenisen vuotta sitten järjestimme innokkaasti kaikenlaista koiraharrastustoimintaa ja markkinoimme samalla polski owczarek nizinnyä monipuolisena harrastuskoirana. Agility, toko, jäljestys, haku – you name it. Kaikkea kokeilti