Elämänsisällössä ja käyttämissämme tuotteissa arvostetaan yhä enemmän kotimaisuutta ja luonnonmukaista tuotantoa ja eläintenpitoa. Jos suomalaista ei saa, niin ainakin pitää olla EU:n sisältä, jotta on turvallista. Joko nämä samat kriteerit pian nähdään koiranjalostuksessa? Vai näkyykö ne jo?
Yleisesti ottaen kotimaista suositaan: ei tuoda katukoiria ja mahdollisia taudinkantajia ulkomailta, kotimaassakin on kodinvaihtajakoiria. Suomalaiset kasvattajat pitävät toisiaan melko rehellisinä, ehkä vielä tarkempia kuin me ovat vain ruotsalaiset. Pohjoismaisuus on valttia, kun pitäisi luottaa siihen, mitä ihmiset koiristaan puhuvat ja millaisia koiria käyttävät jalostukseen. Toki huonoja sieniä löytyy jokaisesta sammalikosta kun oikein tarkkaan tutkii, mutta ollaan me aikamoisia kanttarellejä kuitenkin.
Ulkomailta, myös joistain Euroopan maista, tuodusta pennusta, sen vanhemmista tai jalostukseen harkittavasta aikuisesta halutaan kuvia joka suunnasta ja myös röntgenkuvat lonkista, kyynäristä ja selästä Suomeen lausuttaviksi ja arvioitaviksi, ennen kuin tehdään kauppoja. Kokemus kertoo, että se kannattaa, sillä tietyistä maista tuodut tervelonkkaisten vanhempien jälkeläiset ovat varsin usein lonkkavikaisia Skandinaviassa.
Myös amerikkalaiset tuttavani ovat huomanneet tämän. Kerran toisensa jälkeen kuulen legendan keskieurooppalaisesta tuontikoirasta, joka oli USA:ssa ja Kanadassa lonkkavikainen ja jalostukseen kelpaamaton, eikä löytänyt uutta kotia kun siitä jouduttiin luopumaan - kunnes se ostettiin takaisin kotimaahansa ja siitä tuli huikea näyttelytähti ja A-lonkkainen ja se astui lukuisia narttuja, joiden jälkeläiset olivat sitten vuorostaan pääsääntöisesti lonkkavikaisia muissa maissa. Niin muuttuu yksi ja sama koira sairaasta terveeksi ja taas sairaaksi riippuen siitä, minkä maan rajan ylittää ja mihin suuntaan.
Ystäväni koira kuvattiin lonkiltaan sököksi vuosia sitten. Kasvattajan kuultua tämän uutisen olisi koira pitänyt heti tuoda puoliväliin keskinäistä matkaa (useampi maa erotti heidät toisistaan), jotta kasvattaja voisi kuvauttaa koiran kotimaassaan terveeksi ja palauttaa koiran sitten takaisin omistajalleen. Suomalainen omistaja oli tyrmistynyt siitä kuinka paljastui, miten jossain maassa "tehdään" tervelonkkaisia koiria. Siis todella TEHDÄÄN, ne eivät synny sellaisina. Terveysasiat sikseen – niiden osalta olemme mielestäni hyvässä tilanteessa Suomessa, Skandinaviassa ja siinä, että voimme pyytää suomalaista rtg-kuvien lausujilta arvioita myös ulkomaisten koirien kuvista, jos omat taidot eivät riitä vaikkapa lonkkien katseluun. Miten sitten jalostus? Astutukset, pentujen hoito?
Suomessa toivoakseni yhä useampi kasvattaja uskoo koirien luonnolliseen astumiseen eikä sekaannu asiaan. Astutuskulttuuri on mielestäni muuttunut valtavasti parempaan suuntaan parinkymmenen vuoden aikana. Toivottavasti kukaan ei kannusta uroksiaan raiskaamaan narttuja, joita pidetään väkisin kiinni. Se ei ole asiallista toimintaa tänä päivänä eikä tässä maassa – ei missään eikä koskaan. Jos narttu ei anna astua, on joko ajoitus täysin väärä tai sitten sillä on jokin muu syy miksi joko juuri tämä yhdistelmä tai sitten vain kyseinen narttu ei ole sopiva jalostukseen käytettäväksi.
Jos narttu ei tule kantavaksi, sille on syynsä. Monet suomalaiset kasvattajat jättävät ns. huonot nartut pois linjoistaan: kaksi keisarinleikkausta samalle nartulle, polttoheikkoudet useampaan kertaan, narttu hoitaa pentujaan huolimattomasti tai on hysteerinen niistä. Nartut jättävät voimakkaan leiman omiin tyttäriinsä etenkin niiden emonvaistojen ja hoivaamiskäytöksen suhteen. Huonon emän tyttäret ovat usein myöskin huonoja emiä. Toki ihminenkin voi pilata ensikertalaisen emon hoivaamiskäytöksen sekaantumalla synnytykseen ja pentujen hoitoon liikaa alussa – tällöinkin tyttäret oppivat huonon mallin.
Parasta olisi, jos uros ja narttu saavat tutustua toisiinsa rauhassa, useampana päivänä, ja astua kun tuntuu, että kummankin osalta hetki on oikea. Jos hetkeä ei tule, on sille syynsä. Koiria on toki valvottava mahdollisten tapaturmien varalta, mutta kyllä luonnon pitäisi auttaa niitä hoitamaan hommat ihan itse. Usein ihminen sekaantuu asioihin tässä vaiheessa ja joskus vuosia myöhemmin saattaa katua, kun jälkeläisissä näkyy se syy, miksi näin ei alunperin ollutkaan tarkoitus tapahtua. Monet asiat ymmärtää usein vasta vuosien jälkeen.
Lisäksi meillä on jo rotuja, joissa koirat eivät edes kykene lisääntymään – joko astumaan tai synnyttämään - ilman ihmisen apua. Tätä minun on todella vaikea ymmärtää. Myös rakenteeltaan luonnollisesti astumaan kykenevissä roduissa on yksilöitä, joilla ei ole libidoa sen vertaa, että olisivat halukkaita suoriutumaan avustamattomasta astumisesta. Mitä ihmettä ihminen, koiran kasvattaja, jalostaja, on mennytkään tekemään?
Ulkomaalainen tuttavani kertoi, kuinka hänen vanhaa urostaan käytettiin nuorelle nartulle. Koska uros oli vanha ja sen siittiöt eivät olleet enää huippulaatua, sai se astua luonnollisesti ja sen lisäksi narttu siemennettiin sen spermalla useamman kerran. Narttu sai yhden pennun, joka oli normaalikokoinen ja joka syntyi keisarinleikkauksella. Leikkauksessa todettiin nartun kohdun olevan rakenteeltaan epänormaali ja eläinlääkärin arvio oli, että narttu tuskin tulee koskaan luonnollisesti kantavaksi ja tuskin koskaan tulee samaan enempää kuin yhden tai kaksi pentua. Suomalainen kasvattaja, rehellinen, olisi jättänyt nartun pois jalostuksesta tuon tiedon saatuaan. Mutta kyseinen narttu siemennettiin kasvattajan omalla nuorella uroksella seuraavasta juoksusta. Näin maailmalla.
Tässä maailmassa tekee mieli sanoa, että suosi suomalaista. Ja aivan ehdottomasti: Suosi luomua! Pennunostaja, kysy rohkeasti, miten sinun koirasi on saanut alkunsa. Jos aiot mahdollisesti pennuttaa oman narttusi, kysy millainen emo ja synnyttäjä sen emä on ollut.
Majka Borgström
kennel Borgåkers
Yleisesti ottaen kotimaista suositaan: ei tuoda katukoiria ja mahdollisia taudinkantajia ulkomailta, kotimaassakin on kodinvaihtajakoiria. Suomalaiset kasvattajat pitävät toisiaan melko rehellisinä, ehkä vielä tarkempia kuin me ovat vain ruotsalaiset. Pohjoismaisuus on valttia, kun pitäisi luottaa siihen, mitä ihmiset koiristaan puhuvat ja millaisia koiria käyttävät jalostukseen. Toki huonoja sieniä löytyy jokaisesta sammalikosta kun oikein tarkkaan tutkii, mutta ollaan me aikamoisia kanttarellejä kuitenkin.
Ulkomailta, myös joistain Euroopan maista, tuodusta pennusta, sen vanhemmista tai jalostukseen harkittavasta aikuisesta halutaan kuvia joka suunnasta ja myös röntgenkuvat lonkista, kyynäristä ja selästä Suomeen lausuttaviksi ja arvioitaviksi, ennen kuin tehdään kauppoja. Kokemus kertoo, että se kannattaa, sillä tietyistä maista tuodut tervelonkkaisten vanhempien jälkeläiset ovat varsin usein lonkkavikaisia Skandinaviassa.
Myös amerikkalaiset tuttavani ovat huomanneet tämän. Kerran toisensa jälkeen kuulen legendan keskieurooppalaisesta tuontikoirasta, joka oli USA:ssa ja Kanadassa lonkkavikainen ja jalostukseen kelpaamaton, eikä löytänyt uutta kotia kun siitä jouduttiin luopumaan - kunnes se ostettiin takaisin kotimaahansa ja siitä tuli huikea näyttelytähti ja A-lonkkainen ja se astui lukuisia narttuja, joiden jälkeläiset olivat sitten vuorostaan pääsääntöisesti lonkkavikaisia muissa maissa. Niin muuttuu yksi ja sama koira sairaasta terveeksi ja taas sairaaksi riippuen siitä, minkä maan rajan ylittää ja mihin suuntaan.
 |
| PONin pentuja. Kuva: Majka Borgström. |
Suomessa toivoakseni yhä useampi kasvattaja uskoo koirien luonnolliseen astumiseen eikä sekaannu asiaan. Astutuskulttuuri on mielestäni muuttunut valtavasti parempaan suuntaan parinkymmenen vuoden aikana. Toivottavasti kukaan ei kannusta uroksiaan raiskaamaan narttuja, joita pidetään väkisin kiinni. Se ei ole asiallista toimintaa tänä päivänä eikä tässä maassa – ei missään eikä koskaan. Jos narttu ei anna astua, on joko ajoitus täysin väärä tai sitten sillä on jokin muu syy miksi joko juuri tämä yhdistelmä tai sitten vain kyseinen narttu ei ole sopiva jalostukseen käytettäväksi.
Jos narttu ei tule kantavaksi, sille on syynsä. Monet suomalaiset kasvattajat jättävät ns. huonot nartut pois linjoistaan: kaksi keisarinleikkausta samalle nartulle, polttoheikkoudet useampaan kertaan, narttu hoitaa pentujaan huolimattomasti tai on hysteerinen niistä. Nartut jättävät voimakkaan leiman omiin tyttäriinsä etenkin niiden emonvaistojen ja hoivaamiskäytöksen suhteen. Huonon emän tyttäret ovat usein myöskin huonoja emiä. Toki ihminenkin voi pilata ensikertalaisen emon hoivaamiskäytöksen sekaantumalla synnytykseen ja pentujen hoitoon liikaa alussa – tällöinkin tyttäret oppivat huonon mallin.
Parasta olisi, jos uros ja narttu saavat tutustua toisiinsa rauhassa, useampana päivänä, ja astua kun tuntuu, että kummankin osalta hetki on oikea. Jos hetkeä ei tule, on sille syynsä. Koiria on toki valvottava mahdollisten tapaturmien varalta, mutta kyllä luonnon pitäisi auttaa niitä hoitamaan hommat ihan itse. Usein ihminen sekaantuu asioihin tässä vaiheessa ja joskus vuosia myöhemmin saattaa katua, kun jälkeläisissä näkyy se syy, miksi näin ei alunperin ollutkaan tarkoitus tapahtua. Monet asiat ymmärtää usein vasta vuosien jälkeen.
 |
| PON-pennuille on nyt kysyntää. Tässä luomuna alkunsa saanut pikku-PON. Kuva: Majka Borgström. |
Ulkomaalainen tuttavani kertoi, kuinka hänen vanhaa urostaan käytettiin nuorelle nartulle. Koska uros oli vanha ja sen siittiöt eivät olleet enää huippulaatua, sai se astua luonnollisesti ja sen lisäksi narttu siemennettiin sen spermalla useamman kerran. Narttu sai yhden pennun, joka oli normaalikokoinen ja joka syntyi keisarinleikkauksella. Leikkauksessa todettiin nartun kohdun olevan rakenteeltaan epänormaali ja eläinlääkärin arvio oli, että narttu tuskin tulee koskaan luonnollisesti kantavaksi ja tuskin koskaan tulee samaan enempää kuin yhden tai kaksi pentua. Suomalainen kasvattaja, rehellinen, olisi jättänyt nartun pois jalostuksesta tuon tiedon saatuaan. Mutta kyseinen narttu siemennettiin kasvattajan omalla nuorella uroksella seuraavasta juoksusta. Näin maailmalla.
Tässä maailmassa tekee mieli sanoa, että suosi suomalaista. Ja aivan ehdottomasti: Suosi luomua! Pennunostaja, kysy rohkeasti, miten sinun koirasi on saanut alkunsa. Jos aiot mahdollisesti pennuttaa oman narttusi, kysy millainen emo ja synnyttäjä sen emä on ollut.
Majka Borgström
kennel Borgåkers
Kommentit
Lähetä kommentti