Kun harrastuskoira vanhenee

Koiran ikääntyminen aiheuttaa aina jonkinlaisia muutoksia. Aktiivisen harrastuskoiran kanssa muutokset ovat usein isompia ja omistaja joutuu pohtimaan monia kysymyksiä; miten pitkään koira jaksaa harrastaa, milloin on oikea aika jäädä eläkkeelle ja miten koira siihen reagoi. Itselläni nämä kysymykset alkavat olla pian ajankohtaisia, oma harrastuskaverini Nemi täyttää kohta 8 vuotta. Vaikka se onkin vielä hyvässä kunnossa ja treenaa säännöllisesti, tiedostan, että näin ei todennäköisesti jatku enää montaa vuotta.

Harrastaminen pitää aina tehdä koiran ehdoilla, mutta erityisen tärkeää se on ikääntyvän koiran kanssa. Erityisesti fyysisesti vaativissa lajeissa, kuten agilityssä tai pk-lajeissa on tärkeää seurata koiran jaksamista ja palautumista treeneistä ja tarvittaessa keventää niitä. Koira ei usein itse ymmärrä, että jokin harrastus tai liike on sille liian raskas, vaan omistajan on tämä huomattava ja reagoitava siihen.

Itse harrastan Nemin kanssa tällä hetkellä lähinnä jälkeä ja hakua pelastuskoirapuolella. Lisäksi treenaamme välillä rally-tokoa, vaikka kisaaminen onkin tässä lajissa tällä hetkellä tauolla. Olen suunnitellut, että jatkamme peko-harrastusta niin pitkään, kuin Nemi vain jaksaa, sillä se nauttii siitä enemmän kuin mistään muusta (paitsi ehkä syömisestä). Itsekin nautin harrastamisesta enemmän nyt, kun suurimmat kisaamispaineet ovat takana, eikä treenejä tarvitse suunnitella yhtä "pilkuntarkasti" kuin koiran ollessa nuorempi. Sekä jäljestys että haku ovat molemmat fyysisesti vaativia lajeja, mutta molemmissa treenin voi onneksi suunnitella myös kevyemmäksi; aina ei tarvitse tehdä pitkää jälkeä vaativassa maastossa tai täyspitkää hakurataa tai isoa partiointialuetta, vaan treeniä voidaan muokata koiran kuntoon sopivammaksi. Näin eläköityvä koirakaan ei joudu jäämään täysin ilman rakastamaansa harrastusta, vaikkei se enää jaksaisi treenata samalla intensiteetillä kuin nuorempana. 

Toinen lajimme, rally-toko sopii myös erinomaisesti eläkeläislajiksi, sillä se on kohtalaisen kevyt laji, jossa nopeus ei ole tärkeässä roolissa eli vanhempikin koira voi hyvin pärjätä. Lisäksi mestariluokkaa lukuun ottamatta koira on lähellä omistajaa koko ajan, eli kuulon tai näön heikkeneminenkään ei estä harrastamista. Rally-toko toimii myös hyvin lisäaktivointina, etenkin kun ylemmissä luokissa seuraaminen on molemmilla puolilla jolloin koirasta ei vahingossakaan tule toispuoleista. Vanhemman koiran lihakset eivät ole yhtä vetreät kuin nuorella ja siksi niiden monipuolinen käyttäminen on tärkeää, samoin kuin lihashuolto ja venyttelykin. Itse suosittelenkin kaikkia käyttämään välillä koiraansa hierojalla tai fysioterapeutilla. Nemi käy säännöllisesti hierojalla ja vaikkei se aina itse käsittelystä nautikaan, menee se aina mielellään hierottavaksi ja hieronta auttaa pitämään sen paremmassa kunnossa. Myös kotona tehtävät venyttelyt ja syviä lihaksia tukevat tasapainoharjoitukset ovat hyviä kaiken ikäisille, mutta erityisesti vanheneville koirille.

Fysiikan lisäksi tärkeä tai ehkä jopa vielä tärkeämpi asia on harrastusten merkitys koiran psyykelle. Moni harrastaja joutuu jättämään vanhan koiran eläkkeelle ihan siitäkin syystä, että tälle on otettu seuraaja, uusi koira, jonka kouluttaminen vie aikaa. Vanhalle koiralle, jonka kanssa ei enää kisata aktiivisesti ei enää välttämättä riitä aikaa. Osa koirista nauttii täyseläkkeestä, mutta kaikki eivät sitä kestä. Itselläni on siitä hyvä tilanne, että toista koiraa ei ole, eikä näillä näkymin ole tulossakaan, joten aika ei tule loppumaan. Tämä on Nemin kohdalla hyvä, sillä se selvästi kärsii pidemmistä treenitauoista eikä viihdy pelkkänä sohva- ja lenkkikaverina. Joku toinen koira saattaisi taas kokea eläkkeelle jäännin positiivisena, siksi on hyvä testata jo koiran ollessa nuorempi, miten se reagoi jos harrastaminen vähenee. Näin on helpompi miettiä, missä vaiheessa uusi pentu kannattaa ottaa, jotta voi suunnitella harrastukset niin että vanha koirakin saa sopivasti tarvitsemaansa aikaa. Ja vaikka vanhemman koiran saisi treenattua samalla kertaa nuoremman kanssa, on sille hyvä olla myös ihan omaa, kahdenkeskistä aikaa.

Yksi näkökulma koiran vanhenemiseen on ohjaajan suhtautuminen siihen sekä ohjaajan oman aktiivisuuden muuttuminen yleisesti harrastustoiminnassa. Tarkoitan tällä sitä, että pennun ja nuoren koiran kanssa tulee usein käytyä säännöllisesti koulutuksissa, oltua ehkä helpommin mukana yhdistystoiminnassa, kun harrastaminen on aktiivista ja on kiva opetella uusia asioita. Aktiivisesti kisaava on todennäköisemmin mukana myös kokeiden tai koulutusten järjestämisessä ja saattaa jopa hakeutua yhdistystoimintaan aktiivisemminkin mukaan. Jos harrastaminen ja kisaaminen jäävät koiran vanhetessa vähemmälle, eikä uutta pentua tule heti paikkaamaan tilannetta, voi ohjaajan aktiivisuus joko vähentyä tai päinvastoin kasvaa. Väheneminen johtuu yleensä siitä, että koiraharrastuksen merkitys elämässä vähenee oman aktiiviharrastuksen hiipumisen myötä. Tällöin elämä täyttyy ehkä muilla jutuilla, eikä aikaa yhdistystoiminnalle enää ole. Sen sijaan, jos harrastaminen on omakin intohimo tai lisääntynyt aika ei täyty muulla toiminnalla, voi ihminen suunnata aikaa ja energiaa entistä enemmän harrastus- ja yhdistystoimintaan toimimalla esimerkiksi kouluttajana, kokeiden järjestäjänä tai toimitsijana tai ottamalla isompaa roolia yhdistyksessä. Nämä kaksi vaihtoehtoa voivat toki myös vuorotella; välillä elämässä on asioita, jotka vievät aikaa koiraharrastuksilta ja välillä tulee taas enemmän aikaa ja energiaa niihinkin. Useimmiten viimeistään taas siinä vaiheessa, kun uusi pentu tulee taloon.

Yhteenvetona voisin sanoa, että tärkeintä vanhenevan koiran kanssa on mennä koiran ehdoilla, katsoa mikä on sopiva määrä harrastuksia niin että sen kroppa pysyy kunnossa ja mieli virkeänä ja tarvittaessa vaihtaa rohkeasti lajia, jos aiempi tuntuu sille liian raskaalta. Vanhakin koira oppii uutta! Jos taas tuntuu, että koira itse valitsee mieluummin eläkkeelle jäännin, pitäisi sille antaa siihen mahdollisuus. Koiran elämässä kun on paljon muutakin kuin harrastukset. Pääasia on, että koira itse on tyytyväinen.

Suvi Mäkinen