Siirry pääsisältöön

Kansainvälistä yhteistyötä kasvattajien kesken


Aikana ennen internetiä – kylläpä tunnen itseni vanhaksi! - me kasvattajat kommunikoimme keskenämme maasta toiseen kirjeitse. Lähetimme valokuvia edestakaisin, kerroimme menestyksistä ja vastoinkäymisistä. Vastauksen saaminen kesti viikkoja, joskus kuukauden tai parikin. Vastaavasti suunnitelmat, esim. pentujen tuominen ulkomailta, nartun astuttaminen ulkomailla, tehtiin varsin pitkälle aikavälille ja nopeisiin ratkaisuihin oli vaikea ryhtyä. Puhelimella soittaminen ulkomaille oli kallista ja siksi useimmiten tyydyttiin kirjeenvaihtoon.

Internetin käytön yleistyttyä oli helpompi löytää myös eri maalaisten ihmisten puhelinnumeroita ja sähköpostiosoitteita ja kotisivuja. Meilläkin kotona alkoi puhelin soida ja puheluja tuli Yhdysvaltoja myöten. Joku ystävällinen sielu halusi vain antaa vinkkejä allergista koiraani varten! Eräs slovakialainen vanha mies, suojelubokserikasvattaja joka oli sittemmin siirtynyt PONeihin, soitteli minulle sinnikkäästi monen vuoden ajan, kehui Miklosta ja halusi puhua vanhan linjan PONeista hyvin perusteellisesti – saksaksi! - ja minä ängersin ja mongersin parhaani mukaan.

Vanhimmat omat PON-kontaktini ympäri maailmaa on 1990-luvun alkuvuosilta ja moniin olen yhä yhteydessä – tänä päivänä toki kovin paljon helpommin netin kautta. Mikä vain painaa mieltä tai kaivertaa uteliaisuuttani – hetkessä viesti on perillä ja vastausta voi odottaa minuuteissa.

Vaikka yhteydenpidon tavat ja nopeus on muuttunut liki 30 vuoden PON-harrastusaikanani, käytännön tavat eivät ole muuttuneet paljonkaan. Kasvattajat voivat tehdä monin tavoin yhteistyötä yli rajojen ja jopa valtamerten.

Kuva: Majka Borgström.
Tiedonvaihtaminen on yksi tärkein menetelmä ja sen myötä rehellisyys omasta työstä ja omista koiristaan. PON-rodulla on aina ollut yksi suuri ongelma ylitse muiden: kannan geneettinen pienuus. Varsinaiseen geneettisen vaihtelun parantamiseen on herätty yleismaailmallisesti varsin myöhään, kaikki eivät vieläkään, ja sen lisäksi muut tekijät lisäävät haasteita ja kapuloita rattaisiin: terveys, viralliset terveystutkimustulokset, luonteet, näyttelymenestys hyvässä ja pahassa.

Tietojen vaihtamisen lisäksi voidaan vaihtaa myös ihan fyysisesti niitä geenejä: vaihdetan pentu pennusta. Pentu on tavallaan aina ns. sika säkissä, vaikka parhaasi yrität voi tulos silti yllättää. Kun vaihdetaan pentu pennusta kasvattajien kesken ilman, että raha vaihtaa omistajaa, pitää vain hyväksyä, että toisella voi käydä tuuri ja saa huippujalostuskoiran, kun taas toinen saa koiran jota ei jostain syystä voi tai tahdokaan käyttää jalostukseen.

Itse kuitenkin kannatan tätä tapaa tehdä yhteistyötä kasvattajien kesken, sillä uskon, että pitkän päälle puntit menee niinsanotusti tasan ja yleishyöty on suurempi kuin satunnaiset pettymykset. Olen ollut siinä onnellisessa tilanteessa, että olen voinut tehdä pennunvaihtoa, vaikka välillä on mennyt useampi vuosi ennen kuin vaihtopentu on matkustanut toiseen suuntaan. Tämä tapa laajentaa jalostuspohjaa eri maissa vaatii luottamusta ja joustavuutta puolin ja toisin, se on kuitenkin hyvä tapa mahdollistaa rodun ja geenipoolin kasvattaminen ja auttaa pienituloisia ja aloittelevia kasvattajia eri maissa.

Ruotsissa kasvattajat ostavat ulkomailta koiria usein yhdessä. Uroskoiraa voi sitten kukin käyttää omalle nartulleen jalostukseen, narttukoiralla kukin teettää vuorollaan pennut jos se on jalostukseen sopiva yksilö. Tällöin sekä tuonti- ja ostokulut että tuontikoirasta aiheutava riski jakaantuvat useamman henkilön kesken tasan ja pienenevät huomattavasti henkeä kohden.

Yhden pennun ulkomailta tuomisen sijaan voi myös astuttaa narttunsa ulkomailla, jolloin voi saada kokonaisen pentueellisen verran ainakin osittain jotakin uutta omaan maahansa. Aina tämä ei onnistu: joillain nartuilla tulee oikea astutuspäivä niin nopeasti, että kun juoksu huomataan, on jo liian myöhäistä tai mahdottoman kallista järjestää matkaa uroksen luokse. Tällöin on järkevää viedä narttu uroksen luokse hyvissä ajoin, jo ennen kuin sen juoksu on alkanut. Tämä vaatii järjestelyjä ja joustoa ja luottamusta – uroksen omistajalla täytyy olla mahdollisuus pitää narttu luonaan useamman viikon, jopa kuukauden ajan, jos juoksu ei alakaan silloin kun on ennakoitu vaan sen odotus pitkittyy. Nartun omistajan täytyy raaskia olla erossa koirastaan pitkä aika ja luottaa siihen, että siitä pidetään hyvä huolta.

Kuva: Majka Borgström.
Entäpä kustannuspuoli? Rahasta on aina hyvä sopia etukäteen, riippumatta siitä kuinka ystävällisiltä, joustavilta ja mukavilta ihmiset tuntuvat. On ikävää jos koiran perässä kotiin tulee yllättävä ylimääräinen hintalappu.

Ajattelen itse, että hyvä kiertää ja mieluummin toimin palvelus-palveluksesta-periaatteella kuin rahalla. Olen saanut kokea suurta ystävällisyyttä ja apua kun itse aloittelin kasvatustyötäni ja useaan otteeseen matkan varrella; ehkä siksi haluan myös auttaa muita.

Omalle urokselleni piti tulla alkuvuodesta 2018 narttu ulkomailta astutukseen, mutta sen juoksu yllätti ja progea otettaessa oli jo myöhäistä lähteä matkaan. Ehdotin, että seuraavalla kerralla narttu voisi tulla meille hyvissä ajoin ja omistaja hakea sen pois kun se on astutettu. Vuoden päästä lensin Kööpenhaminaan vastaan tätä narttua, joka tuotiin autolla etelä-Ruotsista Köpiksen lentokentälle. Kasvattajan kotitilalla oli lampaiden lisääntymisaika ja sieltä ei voinut olla päivääkään poissa juuri silloin, ja minulla taas oli mahdollista ottaa iltapäivä ja ilta vapaaksi ja lennellä Tanskaan ja takaisin, joten miksi en olisi auttanut?

Narttu asui meillä 33 päivää ja nartun omistaja maksoi siitä minulle 66 € eli 2 € ruokarahaa päivässä. Se oli minun pyyntöni, sillä sen verran maksoi se ruoka jota omistaja pyysi minua syöttämään. Ei olisi tullut mieleenkään ottaa hoitolatyylistä päivämaksua. Sen lisäksi nartun omistaja maksoi astutuksen jälkeisen herpesrokotteen sekä muut nartun kuljetukset bensakuluineen ja tietenkin lentolippuni Köpikseen – kaikki käytännön kulut. Talo tarjosi ulkoilut, puruluut ja possunkorvat ja seurustelun. Kun narttu oli astutettu, omistaja tuli hakemaan sen laivalla Helsingin satamasta.

Ilman hyvää yhteistyötä, joustamista ja molemminpuolista luottamusta tämä projekti ei olisi onnistunut. Kokemus oli antoisa puolin ja toisin. Minä sain seurata aivan mahtavaa kahden nuoren koiran ystävystymistä, syvällistä rakkaustarinaa ja eron jälkeistä ikävää. Ja tätä kirjoittaessa eteläisessä Ruotsissa tuhisee tyytyväinen seitsemän PON-pennun pentue.

Myös uroksen voi lainata ulkomailta siitoskäyttöä varten tai ostaa uroksen spermaa omalle nartulleen. Tuoresperma pitää käyttää nopeasti sen keräämisen jälkeen, mutta pakastettua spermaa voi säilyttää vuosia. Kasvattajat voivat ostaa yhdessä isomman erän saman uroksen spermaa tai tuottaa ulkomailta kerralla samassa lähetyksessä useamman eri uroksen spermaa, jolloin rahtikulut jaetaan. Sperman ostamisessa on useita suuria kuluja: sperman kerääminen ja pakastaminen ja sen pakastamisen jälkeisen käyttökelpoisuuden tutkiminen; sperman lähetys maasta toiseen; ja lopulta nartun keinosiemennys juuri oikealla hetkellä.

Sperman myymisessä on hyväksyttävä, että kyse on ns. kauppatavarasta ja sen lopullista käyttökohdetta ei myyntitoimenpiteen jälkeen voi enää määritellä; on vain luotettava että sperman ostanut kasvattaja tietää mitä tekee ja toimii viisaasti.

Majka Borgström, kennel Borgåkers

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pennusta harrastuskoiraksi

Varsinkin agility-kentiltä tuttu PON-harrastaja Maija Koski kertoo harrastusten aloittamisesta suloisen Una-pennun kanssa. Kun Una tyttönen jäi meille Mimmi-äidin kaveriksi, toivoin siitä uutta harrastuskaveria itselleni. Opettelu perusoppeihin alkoi heti pienenä. Poikien lähdettyä maailmalle, alkoi Unalla leikkikoulu. Joka aamu ennen töihin lähtöä tehtiin joku pikku juttu. Esim. keittiön jakkaran kiertoa tai takatassuilla tasapainoilua tyynylle. Kaikki harjoitukset teimme tarjoamisen kautta, ja ihan pienen hetken kerrallaan. Erilaisia jumppaliikkeitä opeteltiin myös heti ja näin vahvistimme tasapainoa ja Una oppi huomaamaan, että takanakin on tassut joita voi käyttää. Huomasin heti, että Unassa on potentiaalia harrastuskoiraksi. Mikä laji olisi se paras? Peruspohjaa rakennettiin agilityä silmällä pitäen, sekä myös tokoa ajatellen. Agilityyn tarvitaan terverakenteinen koira ja pelkkään agilityyn suuntautuminen olisi voinut olla väärä ratkaisu. Ja toki pennun kanssa kaikki tekem

PONit bloggaavat nyt yhä laajemmalla joukolla!

Uusi vuosi käynnistyy aina uusin suunnitelmin. Pienelle rotuyhdistykselle oman lehden painaminen on työläs ja kallis asia. Vaikka niin mielellämme pitäisimme yllä perinnettä neljä kertaa vuodessa ilmestyvästä PON-infosta, olemme etsineet muita tiedottamisen muotoja. Päätimme vuoden alussa, että PON-infoja julkaistaan jatkossa kaksi kertaa vuodessa ja laajennamme tämän blogin harrastusasioita laajemmalle kertomaan elämästä PONin kanssa. Toivottavasti kerhon jäsenet ja tietysti kaikki muutkin rodusta kiinnostuneet löytävät blogin. Tarkoituksena on julkaista tänä vuonna joka kuukausi jokin mielenkiintoinen juttu, joka kertoo arjesta PONin kanssa. Toimitustiimiin on saatu mukaan rotua reilun vuosikymmenen harrastanut Ulla-Maija Nikko, jolla on pettämätön vaisto löytää jutunaiheita jäsenistöltämme. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millaisia tarinoita saammekaan luettavaksi! Maija Mäki Suomen PON-kerhon hallituksen puheenjohtaja