Siirry pääsisältöön

Polskit paimentamassa


Osallistuin koirieni kanssa paimennuspäivään Somerolla Woollandian tilalla. Päiväksi oli valikoitunut 8.6 lauantai, joka ainakin Somerolla oli todella lämmin ja aurinkoinen. Koiria osallistui 12, joista vain kaksi oli polskeja eli minun koirani. Koko porukassa oli vain muutama koira, jotka eivät näyttäneet lampaista kiinnostuvan ja ainakin yhdellä koiralla oli vain liian kuuma, jotta pystyisi edes ajattelemaan liikkumista ja työskentelyä kuumassa aitauksessa. Minulla oli matkassa polski Bina (5v), joka on käynyt lampailla reilun 10 kertaa aikaisemmin ja tiesi hyvin, mitä oltiin tekemässä heti, kun tilalle saavuttiin. Stallone (1,5v) pääsi myös mukaan ja onhan tuo kakarakin ehtinyt kerran jo viime syksynä käydä sytyttelemässä lampailla.




Kummatkin omista koiristani on syttynyt paimentamiseen ja Binan kanssa lähdettiinkin työstämään jo olemassa olevaa ongelmaa. Kouluttajamme Tuija osasi antaa minulle tarpeeksi selkeitä ohjeita, jotta saimme yhdessä Binalle onnistuneen päivän. Bina kiihtyy aika helposti, kun tulee vaikea paikka ja yrittää usein korjata tilannetta vauhdilla, jolloin lammaslauma ei oikein tahdo pysyä kasassa. Kouluttajan neuvoilla saimme Binalta kierroksia vähän tiputettua ja näin työskentely alkoi taas sujumaan. Binan kanssa päästiin jatkamaan kuljettamista rauhallisella mielentilalla varustettuna. Mielentila ja hallinta on Binan kanssa ollut paimennuksessa se suurin haaste. Tämä korostuu varsinkin kun etäisyys ohjaajan ja koiran välillä kasvaa. Nyt saatiin onnistuneet treenit ja minulle itselleni taas kipinä jatkaa paimennuksen parissa! 

Stallone, joka on nuori, innokas ja vauhdikas, yllätti minut olemalla todella fiksu lampailla. Aikaisempaa kokemusta yhtä sytyttelykertaa enempää ei ole, mutta jätkähän oli luonnonlahjakkuus! Kiinnostusta lampailla löytyi heti, mutta kaikki turha hötkyily jätettiin ankkalampeen, jossa sai käydä viilentämässä koiria ennen lampaille menemistä. Ensimmäisellä kierroksella sain päästää jo koiran irti, kun kouluttaja totesi ettei se lampaita ole syömässä. Näin pääsin heti alkuunsa kulkemaan lampaiden kanssa koiran kuljettaessa niitä lauman takana. Pystyttiin myös treenaamaan pysähdyksiä ja kakara otti käskyt jopa paremmin vastaan, kun Bina, jolla kuitenkin on paljon enemmän treeniä takana. Stallonen mielestä sama käsky tarkoittaa samaa asiaa, on paikkana lammaslaidun tai minkä tahansa muun lajin treenikenttä ja lampaat meidän välissä ei muuttaneet tilannetta miksikään. Kakara oli myös ainoa koko 12 koiran porukasta, joka pääsi isolle laitumelle työskentelemään toisella kierroksella, kun ohjaaja sanoi hallinnan olevan kunnossa ja koiran mielentilan oikea. 

Lampaiden kanssa liikkuminen on minusta ollut todella haastavaa, kun samalla pitäisi vielä tietää, mitä koira tekee siellä lauman toisella puolella. Tällä kertaa liikkuminen onnistui jo minulta aika hyvin - tai siis ei tuntunut kokoaikaa, että kompastuu lampaisiin! Lampaat vaativat erilaisilta koirilta eri etäisyydellä pysymistä ja Binan kohdalla lampaat on välillä vaatineet koiralta todella kaukana laumasta työskentelyä, joka taas minulle ohjaajana on todella haastavaa. Hallittavuus tuppaa kyseisellä koiralla olemaan aina parempi, mitä lähempänä saa työskennellä. Tällä kertaa kumpikin koirista työskenteli sen verran hyvällä maltilla, että lampaat päästivät kummankin koiran tarpeeksi lähelle, jotta ohjaajalla pysyy homma hanskassa.  Stallone taisi siltikin olla lähempänä lampaita, kun Bina. On hirmuisen koukuttavaa työskennellä lampailla koiran kanssa, joka on siihen syttynyt. Allekirjoittanut menee varmasti kesän kuluessa vielä uudestaan paimentamaan, toivottavasti molempien koirien kanssa! 


Wilma ja paimentavat polskit Bina & Stallone




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pennusta harrastuskoiraksi

Varsinkin agility-kentiltä tuttu PON-harrastaja Maija Koski kertoo harrastusten aloittamisesta suloisen Una-pennun kanssa. Kun Una tyttönen jäi meille Mimmi-äidin kaveriksi, toivoin siitä uutta harrastuskaveria itselleni. Opettelu perusoppeihin alkoi heti pienenä. Poikien lähdettyä maailmalle, alkoi Unalla leikkikoulu. Joka aamu ennen töihin lähtöä tehtiin joku pikku juttu. Esim. keittiön jakkaran kiertoa tai takatassuilla tasapainoilua tyynylle. Kaikki harjoitukset teimme tarjoamisen kautta, ja ihan pienen hetken kerrallaan. Erilaisia jumppaliikkeitä opeteltiin myös heti ja näin vahvistimme tasapainoa ja Una oppi huomaamaan, että takanakin on tassut joita voi käyttää. Huomasin heti, että Unassa on potentiaalia harrastuskoiraksi. Mikä laji olisi se paras? Peruspohjaa rakennettiin agilityä silmällä pitäen, sekä myös tokoa ajatellen. Agilityyn tarvitaan terverakenteinen koira ja pelkkään agilityyn suuntautuminen olisi voinut olla väärä ratkaisu. Ja toki pennun kanssa kaikki tekem

Kansainvälistä yhteistyötä kasvattajien kesken

Aikana ennen internetiä – kylläpä tunnen itseni vanhaksi! - me kasvattajat kommunikoimme keskenämme maasta toiseen kirjeitse. Lähetimme valokuvia edestakaisin, kerroimme menestyksistä ja vastoinkäymisistä. Vastauksen saaminen kesti viikkoja, joskus kuukauden tai parikin. Vastaavasti suunnitelmat, esim. pentujen tuominen ulkomailta, nartun astuttaminen ulkomailla, tehtiin varsin pitkälle aikavälille ja nopeisiin ratkaisuihin oli vaikea ryhtyä. Puhelimella soittaminen ulkomaille oli kallista ja siksi useimmiten tyydyttiin kirjeenvaihtoon. Internetin käytön yleistyttyä oli helpompi löytää myös eri maalaisten ihmisten puhelinnumeroita ja sähköpostiosoitteita ja kotisivuja. Meilläkin kotona alkoi puhelin soida ja puheluja tuli Yhdysvaltoja myöten. Joku ystävällinen sielu halusi vain antaa vinkkejä allergista koiraani varten!  Eräs slovakialainen vanha mies, suojelubokserikasvattaja joka oli sittemmin siirtynyt PONeihin, soitteli minulle sinnikkäästi monen vuoden ajan, kehui Miklosta j

PONit bloggaavat nyt yhä laajemmalla joukolla!

Uusi vuosi käynnistyy aina uusin suunnitelmin. Pienelle rotuyhdistykselle oman lehden painaminen on työläs ja kallis asia. Vaikka niin mielellämme pitäisimme yllä perinnettä neljä kertaa vuodessa ilmestyvästä PON-infosta, olemme etsineet muita tiedottamisen muotoja. Päätimme vuoden alussa, että PON-infoja julkaistaan jatkossa kaksi kertaa vuodessa ja laajennamme tämän blogin harrastusasioita laajemmalle kertomaan elämästä PONin kanssa. Toivottavasti kerhon jäsenet ja tietysti kaikki muutkin rodusta kiinnostuneet löytävät blogin. Tarkoituksena on julkaista tänä vuonna joka kuukausi jokin mielenkiintoinen juttu, joka kertoo arjesta PONin kanssa. Toimitustiimiin on saatu mukaan rotua reilun vuosikymmenen harrastanut Ulla-Maija Nikko, jolla on pettämätön vaisto löytää jutunaiheita jäsenistöltämme. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millaisia tarinoita saammekaan luettavaksi! Maija Mäki Suomen PON-kerhon hallituksen puheenjohtaja