Varsinkin agility-kentiltä tuttu PON-harrastaja Maija Koski kertoo harrastusten aloittamisesta suloisen Una-pennun kanssa.
Kun Una tyttönen jäi meille Mimmi-äidin kaveriksi, toivoin siitä uutta harrastuskaveria itselleni. Opettelu perusoppeihin alkoi heti pienenä. Poikien lähdettyä maailmalle, alkoi Unalla leikkikoulu. Joka aamu ennen töihin lähtöä tehtiin joku pikku juttu. Esim. keittiön jakkaran kiertoa tai takatassuilla tasapainoilua tyynylle. Kaikki harjoitukset teimme tarjoamisen kautta, ja ihan pienen hetken kerrallaan. Erilaisia jumppaliikkeitä opeteltiin myös heti ja näin vahvistimme tasapainoa ja Una oppi huomaamaan, että takanakin on tassut joita voi käyttää. Huomasin heti, että Unassa on potentiaalia harrastuskoiraksi.
Mikä laji olisi se paras? Peruspohjaa rakennettiin agilityä silmällä pitäen, sekä myös tokoa ajatellen. Agilityyn tarvitaan terverakenteinen koira ja pelkkään agilityyn suuntautuminen olisi voinut olla väärä ratkaisu. Ja toki pennun kanssa kaikki tekeminen ja oppiminen mahdollisimman monipuolisesti on parasta!
Una pääsi hallille mukaan emänsä treeneihin ja osoitti suurta intoa päästä itsekin touhuamaan kentälle. Siitä lähti pienen tyttökoiran tie agilityuraa kohti. Hyppytekniikka oli meillä mukana heti alusta alkaen. Hyppyjen korkeus pidettiin matalana siihen asti kunnes tyttö täytti vuoden ja terveystutkimukset olivat varmistaneet terveyden. Samoin kepit jätettiin odottamaan sitä vuoden ikää.
Seitsemän kuukauden ikäisenä Una aloitti eskareissa tokon alkeiden opettelun. Kotona olimme jo opetelleet perusasioita ja eskarikurssilla olikin jo meille ihan tuttuja asioita käsittelevänä. Eskareista pääsimmekin sitten suoraan tokovalmennukseen ja katse kohdistettiin kohti koetta. Nyt, kun Una on 13 kk sillä on ensimmäinen koe takana. Siitä se suoriutui vallan mallikkaasti saaden ykköstuloksen. Agilitykisoihin on vielä matkaa, koska sinne edetään hitaasti ja opetellaan estevarmuus kunnolla. Mitä muita lajeja sitten tulee vastaan myöhemmin, sitä en vielä tiedä.
Ensimmäinen asia pennun kanssa jonka itse koen tärkeäksi, on molemminpuolisen luottamuksen luominen. Siitä on sitten helppo jatkaa opettelua niin arkikäytökseen kuin erilaisiin harrastuksiinkin. Myöhemminkin kun jo opittuja asioita vaaditaan koiralta, treenin on silti oltava kivaa - jälleen molemmin puolin. Ja mikäs sen mukavampaa kun huomaa koirankin nauttivan tekemisestä ja paras palkka sille on sosiaalinen palkka!
Harrastaminen ei aina tarkoita kilpailuun tähtäämistä, sitä voi tehdä vaikka omaksi ja koiran iloksi. Lopputuloksena on rauhallinen ja hyvinvoiva koira, kun sen energia on purettu oikeita kanavia käyttäen.
Kun Una tyttönen jäi meille Mimmi-äidin kaveriksi, toivoin siitä uutta harrastuskaveria itselleni. Opettelu perusoppeihin alkoi heti pienenä. Poikien lähdettyä maailmalle, alkoi Unalla leikkikoulu. Joka aamu ennen töihin lähtöä tehtiin joku pikku juttu. Esim. keittiön jakkaran kiertoa tai takatassuilla tasapainoilua tyynylle. Kaikki harjoitukset teimme tarjoamisen kautta, ja ihan pienen hetken kerrallaan. Erilaisia jumppaliikkeitä opeteltiin myös heti ja näin vahvistimme tasapainoa ja Una oppi huomaamaan, että takanakin on tassut joita voi käyttää. Huomasin heti, että Unassa on potentiaalia harrastuskoiraksi.
Mikä laji olisi se paras? Peruspohjaa rakennettiin agilityä silmällä pitäen, sekä myös tokoa ajatellen. Agilityyn tarvitaan terverakenteinen koira ja pelkkään agilityyn suuntautuminen olisi voinut olla väärä ratkaisu. Ja toki pennun kanssa kaikki tekeminen ja oppiminen mahdollisimman monipuolisesti on parasta!
Una pääsi hallille mukaan emänsä treeneihin ja osoitti suurta intoa päästä itsekin touhuamaan kentälle. Siitä lähti pienen tyttökoiran tie agilityuraa kohti. Hyppytekniikka oli meillä mukana heti alusta alkaen. Hyppyjen korkeus pidettiin matalana siihen asti kunnes tyttö täytti vuoden ja terveystutkimukset olivat varmistaneet terveyden. Samoin kepit jätettiin odottamaan sitä vuoden ikää.
Seitsemän kuukauden ikäisenä Una aloitti eskareissa tokon alkeiden opettelun. Kotona olimme jo opetelleet perusasioita ja eskarikurssilla olikin jo meille ihan tuttuja asioita käsittelevänä. Eskareista pääsimmekin sitten suoraan tokovalmennukseen ja katse kohdistettiin kohti koetta. Nyt, kun Una on 13 kk sillä on ensimmäinen koe takana. Siitä se suoriutui vallan mallikkaasti saaden ykköstuloksen. Agilitykisoihin on vielä matkaa, koska sinne edetään hitaasti ja opetellaan estevarmuus kunnolla. Mitä muita lajeja sitten tulee vastaan myöhemmin, sitä en vielä tiedä.
Ensimmäinen asia pennun kanssa jonka itse koen tärkeäksi, on molemminpuolisen luottamuksen luominen. Siitä on sitten helppo jatkaa opettelua niin arkikäytökseen kuin erilaisiin harrastuksiinkin. Myöhemminkin kun jo opittuja asioita vaaditaan koiralta, treenin on silti oltava kivaa - jälleen molemmin puolin. Ja mikäs sen mukavampaa kun huomaa koirankin nauttivan tekemisestä ja paras palkka sille on sosiaalinen palkka!
Harrastaminen ei aina tarkoita kilpailuun tähtäämistä, sitä voi tehdä vaikka omaksi ja koiran iloksi. Lopputuloksena on rauhallinen ja hyvinvoiva koira, kun sen energia on purettu oikeita kanavia käyttäen.
Kommentit
Lähetä kommentti