Siirry pääsisältöön

PON paimenena

Joqu-PONimme on neljä vuotias, ja lampaita meillä on nyt kolmatta kesää, eli koira ei ole pennusta asti tottunut lampaisiin. Myöskään itselläni ei ole ennestään kokemusta paimenkoiran kouluttamisesta. Joqulla oli kuitenkin alusta asti selkeä kiinnostus lampaisiin, ja sen kiinnostus oli erilaista kuin perheemme terrierillä. Terrierillä on voimakas saalistusvietti, eikä sillä ole sen vuoksi mitään asiaa lampolaan tai lampaiden aitaukseen. PONistakin voi olla hauskaa jahdata lampaita ja varsinkin nuori koira tekee tästä helposti leikin. Tämän vuoksi alussa koira on opetellut paimennuksen alkeita vain valvotusti ja juoksuliinassa, jolloin liikaa kuumeneva koira on helpompi saada kontrolliin.


Joqu on melko pehmeä luonteeltaan ja hakee ohjaajasta tukea tekemiseensä. Tämä epävarmuus näkyy vähän epämääräisenä sähläämisenä, mutta siihen auttaa varmasti kokemus. Olemme käyneet myös ulkopuolisessa opissa hakemassa neuvoja. Koiran perustottelevaisuus pitää tietysti olla vahva ja tätä treenaamme myös koko ajan. Pidän siitä että Joqu ei koskaan mene lampaisiin kiinni asti, se ei käy näykkimässä niiden jalkoja, kuten moni kuumempi paimenkoira tekee. Valitettavasti koiriin tottunut iso pässimme on tämän pehmeyden huomannut eikä pidä Joqun paimennusyrityksiä juuri minään. Päinvastoin se lähtee paineistamaan koiraa kääntyen sitä kohti, jolloin koira kyllä antaa periksi. Toistaiseksi siis harjoitellaan vähän helpommilla lampailla.


Paimenkoiran työhön kuuluu muutakin kuin siirrellä lammaslaumoja paikasta toiseen. Koirasta on suuri hyöty myös silloin kun lauma pitää saada pysymään paikallaan. Lampaat pitää saada esim. pysymään aitauksen toisessa päässä, kun sisään ajetaan traktorilla uusi heinäpaali. Tässä meillä vaan on vielä Joqun kanssa opettelemista, kun koira pelkää traktoria ja livistää alta pois ensimmäisenä…

Kun lampaat ovat sisällä lampolassa tai rauhassa laitumella, ei koiralla ole tarvetta välittää niistä juurikaan. Ne voivat aidan raoista nuuskutella toisiaan ja olla ihan kavereita. PON on vartioiva paimenkoira, eli se myös ilmoittaa jos joku ulkopuolinen tulee pihapiiriin. Joqu ei turhia hauku, mutta ajaa kyllä peurat ja naapurin karkuteillä olevat lehmät pois kovaäänisesti. Se on maalla lähes aina vapaana eikä poistu omasta pihapiiristä. Vapaana kuljeskelevia kanojamme se käy välillä hätyyttämässä (jos muuten on tosi tylsää), mutta enimmäkseen nekin saavat kulkea ihan rauhassa.


Jos olisin etsimässä itselleni koiraa vain puhtaasti paimennustarkoitukseen, ei PON luultavasti olisi valintani, mutta tämä rotu sopeutuu monenlaiseen ympäristöön ja toimintaan, ja on meille tärkeä ja rakas perheenjäsen.

Päivi Fält

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pennusta harrastuskoiraksi

Varsinkin agility-kentiltä tuttu PON-harrastaja Maija Koski kertoo harrastusten aloittamisesta suloisen Una-pennun kanssa. Kun Una tyttönen jäi meille Mimmi-äidin kaveriksi, toivoin siitä uutta harrastuskaveria itselleni. Opettelu perusoppeihin alkoi heti pienenä. Poikien lähdettyä maailmalle, alkoi Unalla leikkikoulu. Joka aamu ennen töihin lähtöä tehtiin joku pikku juttu. Esim. keittiön jakkaran kiertoa tai takatassuilla tasapainoilua tyynylle. Kaikki harjoitukset teimme tarjoamisen kautta, ja ihan pienen hetken kerrallaan. Erilaisia jumppaliikkeitä opeteltiin myös heti ja näin vahvistimme tasapainoa ja Una oppi huomaamaan, että takanakin on tassut joita voi käyttää. Huomasin heti, että Unassa on potentiaalia harrastuskoiraksi. Mikä laji olisi se paras? Peruspohjaa rakennettiin agilityä silmällä pitäen, sekä myös tokoa ajatellen. Agilityyn tarvitaan terverakenteinen koira ja pelkkään agilityyn suuntautuminen olisi voinut olla väärä ratkaisu. Ja toki pennun kanssa kaikki tekem

Kansainvälistä yhteistyötä kasvattajien kesken

Aikana ennen internetiä – kylläpä tunnen itseni vanhaksi! - me kasvattajat kommunikoimme keskenämme maasta toiseen kirjeitse. Lähetimme valokuvia edestakaisin, kerroimme menestyksistä ja vastoinkäymisistä. Vastauksen saaminen kesti viikkoja, joskus kuukauden tai parikin. Vastaavasti suunnitelmat, esim. pentujen tuominen ulkomailta, nartun astuttaminen ulkomailla, tehtiin varsin pitkälle aikavälille ja nopeisiin ratkaisuihin oli vaikea ryhtyä. Puhelimella soittaminen ulkomaille oli kallista ja siksi useimmiten tyydyttiin kirjeenvaihtoon. Internetin käytön yleistyttyä oli helpompi löytää myös eri maalaisten ihmisten puhelinnumeroita ja sähköpostiosoitteita ja kotisivuja. Meilläkin kotona alkoi puhelin soida ja puheluja tuli Yhdysvaltoja myöten. Joku ystävällinen sielu halusi vain antaa vinkkejä allergista koiraani varten!  Eräs slovakialainen vanha mies, suojelubokserikasvattaja joka oli sittemmin siirtynyt PONeihin, soitteli minulle sinnikkäästi monen vuoden ajan, kehui Miklosta j

PONit bloggaavat nyt yhä laajemmalla joukolla!

Uusi vuosi käynnistyy aina uusin suunnitelmin. Pienelle rotuyhdistykselle oman lehden painaminen on työläs ja kallis asia. Vaikka niin mielellämme pitäisimme yllä perinnettä neljä kertaa vuodessa ilmestyvästä PON-infosta, olemme etsineet muita tiedottamisen muotoja. Päätimme vuoden alussa, että PON-infoja julkaistaan jatkossa kaksi kertaa vuodessa ja laajennamme tämän blogin harrastusasioita laajemmalle kertomaan elämästä PONin kanssa. Toivottavasti kerhon jäsenet ja tietysti kaikki muutkin rodusta kiinnostuneet löytävät blogin. Tarkoituksena on julkaista tänä vuonna joka kuukausi jokin mielenkiintoinen juttu, joka kertoo arjesta PONin kanssa. Toimitustiimiin on saatu mukaan rotua reilun vuosikymmenen harrastanut Ulla-Maija Nikko, jolla on pettämätön vaisto löytää jutunaiheita jäsenistöltämme. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millaisia tarinoita saammekaan luettavaksi! Maija Mäki Suomen PON-kerhon hallituksen puheenjohtaja