Siirry pääsisältöön

Tekstit

Suosittelemme:

Suunnitelmia uudelle vuodelle

Vuodenvaihteen aikoihin tulee usein tehtyä suunnitelmia. Mitä haluaisin harrastaa koirieni kanssa tulevana vuonna? Miten kunkin kanssa tulisi edetä ja millaisia tavoitteita asettaisin? Tuleeko meille pentuja vuonna 2020? Kun suunnitelmia ensin pyörittelee mielessään ja sitten ryhtyy tuumasta toimeen, sitä vallan yllättyy mitä kaikkea onkaan tänä päivänä tarjolla! Netti pursuaa erilaisten koirankoulutusyrittäjien kursseja. Jo aika monella taholla Suomessa saa talvellakin harrastaa sisätiloissa lämpimässä ja siistissä hallissa. Talvi ei enää olekaan ns. treenitauon aikaa kokonaisuudessaan, kuten aikaisemmin tyypillisesti oli kun ns. ulkotreenikausi päättyi esim. agilityn, jäljen ja raunioetsinnän osalta. Monia lajeja voi toki harrastaa talvellakin, kuten hakua, tokoa, tottista, lumivyöryetsintää jne. sää- ja lumitilanteen mukaan. Olen jo lupautunut menemään lumivyöryetsintäkurssille helmikuussa Puustin ja kaverini tolleriuroksen kanssa ja kurssin jälkeen ipor-laviinikokeeseen kyseise
Uusimmat tekstit

Kotimaista, eurooppalaista, luomua? Pohdintaa koiranjalostuksesta

Elämänsisällössä ja käyttämissämme tuotteissa arvostetaan yhä enemmän kotimaisuutta ja luonnonmukaista tuotantoa ja eläintenpitoa. Jos suomalaista ei saa, niin ainakin pitää olla EU:n sisältä, jotta on turvallista. Joko nämä samat kriteerit pian nähdään koiranjalostuksessa? Vai näkyykö ne jo? Yleisesti ottaen kotimaista suositaan: ei tuoda katukoiria ja mahdollisia taudinkantajia ulkomailta, kotimaassakin on kodinvaihtajakoiria. Suomalaiset kasvattajat pitävät toisiaan melko rehellisinä, ehkä vielä tarkempia kuin me ovat vain ruotsalaiset. Pohjoismaisuus on valttia, kun pitäisi luottaa siihen, mitä ihmiset koiristaan puhuvat ja millaisia koiria käyttävät jalostukseen. Toki huonoja sieniä löytyy jokaisesta sammalikosta kun oikein tarkkaan tutkii, mutta ollaan me aikamoisia kanttarellejä kuitenkin. Ulkomailta, myös joistain Euroopan maista, tuodusta pennusta, sen vanhemmista tai jalostukseen harkittavasta aikuisesta halutaan kuvia joka suunnasta ja myös röntgenkuvat lonkista, kyynäri

Vesipeto

Isäntä istuu rannassa. Kädessä on puhelin, isännän toinen lemmikki. Minäkin olen käynyt rannassa monta kertaa, mutta vielä vähän mietityttää. Olemme olleet mökillä kaksi päivää ja kaikki on erilaista kuin kotona. On erilaisia hajuja, hyönteisiä, paljon lintuja ja oravia. Tällä ovet ovat aina auki, enkä minä tarvitse hihnaa. Saan mennä vapaana. Juosta ja kaivaa ja nuuhkia ja nostaa jalkaa ja vaikka mitä. Ainoastaan metsän reunasta joku perheenjäsenistä aina huutaa minut takaisin. En minä metsään pitkälle menisi, mutta tottelen silti, kun olen paimen. Tykkään olla perheen kanssa. Mutta tämä rantajuttu vielä mietityttää. Että, mikä tässä on niin ihmeellistä. Hirveä määrä vettä liplattaa kohti hiekkaa ja pakenee sitten taas kauemmaksi. Jos menee liian lähelle, tassuista tulee ihan märät. Kun lapset menevät rantaan he kiljuvat ja pärskivät. Silloin minä juoksen hiekkaa pitkin ja haukun, minkä ehdin, mutta eivät ne ikinä minun komennuksestani välitä. Ihan sama vaikka huutaisin mitä

Pedro-PON pakinoi

Siinä hän nyt seisoo ja selittää. Kertoo kuinka toteutti haaveensa ja otti minut. Pennun hänelle ihan uudesta ja oudosta rodusta. Kyllä hän minut itse asiassa sai - ei ottanut. - Juu hän on... (ja nippa nappa mamma osaa sanoa sen) Polski ocw eikun owc (tai sitten ei osaa). Ääh, no niitä sanotaan PONeiksi. Hauskaa, sanon minä! Mutta tässä mä nyt sitten olen, Kuopiossa, itäisessä Suomessa. Reväistynä juuriltani Puolasta. Jos emäntä sanoo mun kotikieltäni risuaidaksi, ei tämän nykyisen kotitienoon kielikään ole ihan helpoimmasta päästä - vae mittee tuumaatte työ? Mulla on täällä pari kaveriakin - jos nyt kissakin lasketaan kaveriksi. Se on äkäinen otus se. Sähisee mulle aina, vaikka mä vaan haluaisin leikkiä ja riehuakin.  Sitten on vielä tämä isompi otus - berni. Hottis - hahaa mikä nimi - mä olen sentään Pedro. Onhan se vähän espanjalaistyylinen nimi, kuten kasvattajakin totesi. Sen keksi mun toinen emäntäni Kaisa, joka asustelee sitten tuolla etelämpänä. Mitähän t

Polskit paimentamassa

Osallistuin koirieni kanssa paimennuspäivään Somerolla Woollandian tilalla. Päiväksi oli valikoitunut 8.6 lauantai, joka ainakin Somerolla oli todella lämmin ja aurinkoinen. Koiria osallistui 12, joista vain kaksi oli polskeja eli minun koirani. Koko porukassa oli vain muutama koira, jotka eivät näyttäneet lampaista kiinnostuvan ja ainakin yhdellä koiralla oli vain liian kuuma, jotta pystyisi edes ajattelemaan liikkumista ja työskentelyä kuumassa aitauksessa. Minulla oli matkassa polski Bina (5v), joka on käynyt lampailla reilun 10 kertaa aikaisemmin ja tiesi hyvin, mitä oltiin tekemässä heti, kun tilalle saavuttiin. Stallone (1,5v) pääsi myös mukaan ja onhan tuo kakarakin ehtinyt kerran jo viime syksynä käydä sytyttelemässä lampailla. Kummatkin omista koiristani on syttynyt paimentamiseen ja Binan kanssa lähdettiinkin työstämään jo olemassa olevaa ongelmaa. Kouluttajamme Tuija osasi antaa minulle tarpeeksi selkeitä ohjeita, jotta saimme yhdessä Binalle onnistuneen päivän.

Kansainvälistä yhteistyötä kasvattajien kesken

Aikana ennen internetiä – kylläpä tunnen itseni vanhaksi! - me kasvattajat kommunikoimme keskenämme maasta toiseen kirjeitse. Lähetimme valokuvia edestakaisin, kerroimme menestyksistä ja vastoinkäymisistä. Vastauksen saaminen kesti viikkoja, joskus kuukauden tai parikin. Vastaavasti suunnitelmat, esim. pentujen tuominen ulkomailta, nartun astuttaminen ulkomailla, tehtiin varsin pitkälle aikavälille ja nopeisiin ratkaisuihin oli vaikea ryhtyä. Puhelimella soittaminen ulkomaille oli kallista ja siksi useimmiten tyydyttiin kirjeenvaihtoon. Internetin käytön yleistyttyä oli helpompi löytää myös eri maalaisten ihmisten puhelinnumeroita ja sähköpostiosoitteita ja kotisivuja. Meilläkin kotona alkoi puhelin soida ja puheluja tuli Yhdysvaltoja myöten. Joku ystävällinen sielu halusi vain antaa vinkkejä allergista koiraani varten!  Eräs slovakialainen vanha mies, suojelubokserikasvattaja joka oli sittemmin siirtynyt PONeihin, soitteli minulle sinnikkäästi monen vuoden ajan, kehui Miklosta j

Kun harrastuskoira vanhenee

Koiran ikääntyminen aiheuttaa aina jonkinlaisia muutoksia. Aktiivisen harrastuskoiran kanssa muutokset ovat usein isompia ja omistaja joutuu pohtimaan monia kysymyksiä; miten pitkään koira jaksaa harrastaa, milloin on oikea aika jäädä eläkkeelle ja miten koira siihen reagoi. Itselläni nämä kysymykset alkavat olla pian ajankohtaisia, oma harrastuskaverini Nemi täyttää kohta 8 vuotta. Vaikka se onkin vielä hyvässä kunnossa ja treenaa säännöllisesti, tiedostan, että näin ei todennäköisesti jatku enää montaa vuotta. Harrastaminen pitää aina tehdä koiran ehdoilla, mutta erityisen tärkeää se on ikääntyvän koiran kanssa. Erityisesti fyysisesti vaativissa lajeissa, kuten agilityssä tai pk-lajeissa on tärkeää seurata koiran jaksamista ja palautumista treeneistä ja tarvittaessa keventää niitä. Koira ei usein itse ymmärrä, että jokin harrastus tai liike on sille liian raskas, vaan omistajan on tämä huomattava ja reagoitava siihen. Itse harrastan Nemin kanssa tällä hetkellä l