Siirry pääsisältöön

Uusia tuulia, mutta mistä uusia tekijöitä?

PON-kerhossa on perinteisesti suunniteltu tulevan vuoden toimintaa marraskuun aikana. Tänäkin vuonna kokoonnuimme pienellä joukolla yhteisen pitopöydän ääreen pähkäilemään tulevaa. Pieneksi rotukerhoksi olemme olleet vuosien ajan todella aktiivisia; neljä kertaa vuodessa ilmestyvän hyvälaatuisen jäsenlehden lisäksi on järjestetty useassa lajissa rotumestaruuskisoja sekä aloitteleville että kisaaville koirakoille, pidetty vuosittain kymmeniä koiria yhteen kokoava katselmus ja osallistuttu erikoisnäyttelyyn, järjestetty toimintapäiviä ja leirejä sekä osallistuttu joukkueina vaikka minkälaisiin kisoihin. Männävuosina on myös oltu mukana järjestämässä virallisia näyttelyitä.

Mutta – aktiivisia järjestäjiä ja aivan viime vuosina myös aktiivisia osallistujia, on ollut yhä vähemmän. Koska rodun kasvattajia ei ole montaa, näkyy aktiivisten harrastajien määrässä melko nopeasti, jos pentueita ei tule tasaiseen tahtiin. Nyt aivan lähiaikoina pentueita on taas saatu ja se tulee todennäköisesti tuomaan lähivuosien aikana uusia harrastajia eri lajien pariin. Mutta juuri tällä hetkellä olemme eläneet hiljaista kautta ja välillä ehkä jopa ”tekohengittäneet” yhdistyksen toimintaa. Itsekin tulin viime vuonna tauon jälkeen mukaan ns. puolipakolla, sillä oli vaikeuksia saada muodostettua yhdistyksen hallitus.

Vanhoja ja vielä vanhempia yhdistysaktiiveja - yhdistysvuosissa laskettuna.
Mieleltään voi silti pysyä nuorena, vaikka harrastusvuosia kertyisikin mukavasti.
Kuva: Teijo Viljanen. 

Eri lajien harrastajia rodun parissa on tällä hetkellä kohtuullisesti, mutta kovin moni ei ole aktiivisesti mukana kerhon toiminnassa. Koiraharrastaminen onkin tavallaan siirtynyt paikallisiin seuroihin ja osa ei halua olla mukana varsinaisessa rotuyhdistystoiminnassa, tai siltä osin haluaa tulla ns. valmiiseen pöytään olematta mukana esimerkiksi talkootyössä tapahtumien järjestämisessä. Tämä toki kaikille suotakoon, mutta varsinkin pienessä rotuyhdistyksessä jokaisen apu olisi kullanarvoista. Entäpä jos jokin vuosi ei pidettäisikään perinteistä katselmusta? Tai jos lehti lakkaisi ilmestymästä - miten tavallinen PONin omistaja saisi tietoa harvinaisesta rodusta – varsinkin, jos ei ole aktiivinen netin tai sosiaalisen median käyttäjä? Entä ilman yhdistystä, miten päivittyisi Pevisa ja JTO, mikä taho tukisi kasvattajia terveystutkimuksissa? Aika moni asia koiraharrastuksessa pyörii rotuyhdistysten kautta ja avulla. Eikä vähiten rodun harrastajien yhteentuominen ja yhteisöllisyyden tukeminen.

Fakta kuitenkin on, että kukaan ei jaksa talkoilla vuosikymmeniä ilman taukoa tai olla vastuussa virallisten kisojen järjestelyistä vuosi vuoden perään. Tarvitaan välivuosia ja keskittymistä ”vain omaan” harrastamiseen. Uusin voimin voi jaksaa ja innostua jälleen myös yhdistystoiminnasta. Yhdistyksemme on siltä osin onnellisessa asemassa, että rodun kasvattajat ovat pääosin todella kokeneita ja aktiivisia toimijoita. Heille soisi mieluusti välillä taukoa yhdistystyöstä, vaikka silti joudummekin heitä välillä kutsumaan hätiin ja osallistumaan esimerkiksi hallitustyöskentelyyn. Samoin moni vuosia tai jopa vuosikymmeniä rotua harrastaneet rotu- ja yhdistysaktiivit ovat uhranneet lukemattomia tunteja vapaa-aikaansa yhdistyksen eteen. Kiitosta tästä työstä jaetaan harvoin; niinpä tässä yhteydessä ISO KIITOS kaikille jossain vaiheessa yhteiseen toimintaan osallistumisesta ja tätä kautta rotuyhdistyksen tukemisesta!

Tämän vuoden marraskuun toiminnansuunnittelupäivässä teimme arvokävelyn; valitsimme kiviä, joihin tiivistimme itsellemme keskeisiä ja tärkeimpiä arvoja. Tämän jälkeen teimme valintoja; valikoimme tärkeimpiä yhteisesti jaettuja arvoja. Lopulta meillä oli jäljellä kolme arvokiveä; ne olivat rehellisyys, muiden huomioon ottaminen ja lastenlasten kautta nouseva jatkuvuuden ja ylisukupolvisuuden kokemus. Näistä teimme vaikeimman valinnan ja nostimme yhteiseksi arvoksi muiden huomioon ottamisen, jonka koettiin jollain tavalla sisältävän myös nuo kaksi muuta arvoa.

Ne arvokivet, jotka eivät yhteisen keskustelun perusteella päässeet jatkoon, joutuivat läheisen kosken pyörteisiin.
Yksi kivistä päätyi myös tarkoin aseteltuna suojaiseen paikkaan; omista arvoistaan ei yhdessä toimiessa tarvitse eikä pidäkään luopua, mutta uusien näkökulmien kautta voi löytää sellaisia asioita, joihin voi myös sydämestään sitoutua.
Kuva: Teijo Viljanen.

Ensi vuotta lähdemmekin rakentamaan tässä arvokävelyn hengessä – suuntaamme toimintaa aloitteleviin ja nuoriin koirakoihin ja toteutamme esimerkiksi möllicup-sarjan tokossa ja rallytokossa. Tämä möllikisojen sarja tulee olemaan avoin myös muille roduille. Möllikisoihin päädyimme SPKL:n lisenssi-päätösten jälkeen; emme uskalla ainakaan ensi vuonna ottaa riskiä siitä, että virallisiin kisoihin ei tule tarpeeksi osallistujia. Ja tietysti – meiltä puuttuu tällä hetkellä myös virallisista kisoista vastuunottavat tekijät, ja nyt on tässä suhteessa tauon paikka. 

Hätä tuntuu kuitenkin aina uudelleen keksivän keinot. Ensi vuonna me mölleilemme, mitä sinun rotujärjestösi tekee? Ja vielä mielenkiintoisempaa, mihin sinä itse aikasi käytät?

Maija Mäki

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pennusta harrastuskoiraksi

Varsinkin agility-kentiltä tuttu PON-harrastaja Maija Koski kertoo harrastusten aloittamisesta suloisen Una-pennun kanssa. Kun Una tyttönen jäi meille Mimmi-äidin kaveriksi, toivoin siitä uutta harrastuskaveria itselleni. Opettelu perusoppeihin alkoi heti pienenä. Poikien lähdettyä maailmalle, alkoi Unalla leikkikoulu. Joka aamu ennen töihin lähtöä tehtiin joku pikku juttu. Esim. keittiön jakkaran kiertoa tai takatassuilla tasapainoilua tyynylle. Kaikki harjoitukset teimme tarjoamisen kautta, ja ihan pienen hetken kerrallaan. Erilaisia jumppaliikkeitä opeteltiin myös heti ja näin vahvistimme tasapainoa ja Una oppi huomaamaan, että takanakin on tassut joita voi käyttää. Huomasin heti, että Unassa on potentiaalia harrastuskoiraksi. Mikä laji olisi se paras? Peruspohjaa rakennettiin agilityä silmällä pitäen, sekä myös tokoa ajatellen. Agilityyn tarvitaan terverakenteinen koira ja pelkkään agilityyn suuntautuminen olisi voinut olla väärä ratkaisu. Ja toki pennun kanssa kaikki tekem

Kansainvälistä yhteistyötä kasvattajien kesken

Aikana ennen internetiä – kylläpä tunnen itseni vanhaksi! - me kasvattajat kommunikoimme keskenämme maasta toiseen kirjeitse. Lähetimme valokuvia edestakaisin, kerroimme menestyksistä ja vastoinkäymisistä. Vastauksen saaminen kesti viikkoja, joskus kuukauden tai parikin. Vastaavasti suunnitelmat, esim. pentujen tuominen ulkomailta, nartun astuttaminen ulkomailla, tehtiin varsin pitkälle aikavälille ja nopeisiin ratkaisuihin oli vaikea ryhtyä. Puhelimella soittaminen ulkomaille oli kallista ja siksi useimmiten tyydyttiin kirjeenvaihtoon. Internetin käytön yleistyttyä oli helpompi löytää myös eri maalaisten ihmisten puhelinnumeroita ja sähköpostiosoitteita ja kotisivuja. Meilläkin kotona alkoi puhelin soida ja puheluja tuli Yhdysvaltoja myöten. Joku ystävällinen sielu halusi vain antaa vinkkejä allergista koiraani varten!  Eräs slovakialainen vanha mies, suojelubokserikasvattaja joka oli sittemmin siirtynyt PONeihin, soitteli minulle sinnikkäästi monen vuoden ajan, kehui Miklosta j

Kotimaista, eurooppalaista, luomua? Pohdintaa koiranjalostuksesta

Elämänsisällössä ja käyttämissämme tuotteissa arvostetaan yhä enemmän kotimaisuutta ja luonnonmukaista tuotantoa ja eläintenpitoa. Jos suomalaista ei saa, niin ainakin pitää olla EU:n sisältä, jotta on turvallista. Joko nämä samat kriteerit pian nähdään koiranjalostuksessa? Vai näkyykö ne jo? Yleisesti ottaen kotimaista suositaan: ei tuoda katukoiria ja mahdollisia taudinkantajia ulkomailta, kotimaassakin on kodinvaihtajakoiria. Suomalaiset kasvattajat pitävät toisiaan melko rehellisinä, ehkä vielä tarkempia kuin me ovat vain ruotsalaiset. Pohjoismaisuus on valttia, kun pitäisi luottaa siihen, mitä ihmiset koiristaan puhuvat ja millaisia koiria käyttävät jalostukseen. Toki huonoja sieniä löytyy jokaisesta sammalikosta kun oikein tarkkaan tutkii, mutta ollaan me aikamoisia kanttarellejä kuitenkin. Ulkomailta, myös joistain Euroopan maista, tuodusta pennusta, sen vanhemmista tai jalostukseen harkittavasta aikuisesta halutaan kuvia joka suunnasta ja myös röntgenkuvat lonkista, kyynäri