Siirry pääsisältöön

PON haku- ja jälkikoirana

Haku ja jälki ovat molemmat nenänkäyttöön perustuvia lajeja ja sopivat mielestäni PONeille erinomaisesti. Molemmissa tavoitteena on etsiä ihminen hajun perusteella; oleellisin ero on, että haussa koira etsii ilmavainuisesti eli nuuskien ilmaa ja nappaamalla siitä ihmisen hajua, kun taas jäljestyksessä seurataan maassa kulkevaa hajuvanaa. Koiran tärkeimpiä ominaisuuksia ovat kyky työskennellä itsenäisesti ja etenkin haussa myös kaukana ohjaajasta, sekä palkkautuminen joko leikillä tai ruoalla.

Tottelevaisuutta: käyttöesineen nouto. Kuva: Auvo Kuusinen.

PON voi kilpailla molemmissa lajeissa sekä palvelus- että pelastuskoirakokeissa, kokeita järjestävät sekä palveluskoiraliitto (palvelus- ja pelastuskoirakokeita) että pelastuskoiraliitto (vain pelastuskoirakokeita). Jos harrastaminen kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä omaan koiraharrastusyhdistykseen ja kysellä harrastusmahdollisuuksista. Koemuotoja on sen verran monta erilaista, etten ala kaikkia tässä luettelemaan. Lisäksi koesääntöihin on käsittääkseni taas vuodenvaiheessa tulossa muutoksia ainakin pelastuskoirapuolelle.

Itse olen harrastanut hakua nyt 6-vuotiaan Nemi-PONin (Lovlipon the next generation) kanssa noin 5 ja puoli vuotta. Haku oli helppo valinta, sillä olin edellistenkin koirieni kanssa käynyt siihen tutustumassa, tuolloin minulla vain ei ollut mahdollisuutta harrastaa lajia kunnolla. Paikallisessa koiraharrastusseurassani oli aktiivinen pelastushakuryhmä, jossa olen siitä lähtien treenannut. Haku osoittautui heti alkuun loistavaksi valinnaksi ahneelle ja ihmisiä rakastavalle pennulle; se eteni nopeasti mikä taas motivoi minua jatkamaan.

Tottelevaisuutta. Seuraaminen henkilöryhmän läpi. Kuva: Auvo Kuusinen.

Ensimmäinen iso haaste lajissa oli ilmaisun valinta. Haussa koiran pitää ilmaista eli kertoa ohjaajalle, että se on löytänyt etsittävän ihmisen. Yleisimmät ilmaisutavat ovat haukkuminen ja rullailmaisu. Haukkuva koira jää yksinkertaisesti haukkumaan löytämänsä ihmisen luokse, kunnes ohjaaja löytää tämän luo. Rullailmaisussa koira etsittävän löydettyään ottaa suuhunsa pannassa olevan rullan, juoksee se suussaan ohjaajan luokse ja johdattaa tämän jälkeen ohjaajan löydetyn henkilön luokse. Olisin halunnut Nemistä haukkuvan koska olin opettanut tämän ilmaisun aiemmin Viiville ja rulla tuntui kovin monimutkaiselta, mutta todettuamme vuoden yrityksen jälkeen, että Nemi ei vain hauku, aloitettiin rullailmaisun opettelu. Opetus tehdään vaihe vaiheelta eikä siinä saa kiirehtiä. Nykyään Nemillä on oikein hyvä ilmaisu, joten uskon että valinta oli aivan oikea.

Tottelevaisuutta: paikallaolo. Kuva: Auvo Kuusinen.

Nemin työskentely on myös välillä tuonut minulle haasteita. Se on luonteeltaan itsenäinen etsijä ja olen itse sekä tietoisesti että tiedostamattani vahvistanut tätä, sillä en ole vaatinut siltä kovin ehdotonta tottelevaisuutta haussa vaan se on saanut käyttää omaa päätään ja nenäänsä. Haussa koira tekee etsinnän joko pistotyöskentelynä tai partioimalla. Pistotuksessa ohjaaja kulkee merkittyä linjaa pitkin ja lähettää koiraa oikealle ja vasemmalle etsimään. Tällöin ihannesuorituksessa koira lähtee aina ohjaajan näyttämän suuntaan ja myös palaa takaisin ohjaajan luo jos uudelleen lähetettäväksi jos ei saa hajua etsittävästä. Nemi lähtee kyllä oikeaan suuntaan lähetettäessä, mutta saattaa joskus edetä aika pitkällekin ennen kuin tulee taas luokseni. Kai tämänkin korjattua saisi, mutta olen pitänyt tärkeimpänä sitä, että se haluaa etsiä. Partioinnissa taas koira kulkee ohjaajan mukana ja liikkuu vapaammin etsien hajuja ilmasta. Itse olemme harjoitelleet enemmän pistotusta, mutta välillä olemme tehneet myös partiointeja.

Hakukokeessa Nemin kanssa on käyty kerran; 2015 uskaltauduin sen kanssa kansainväliseen pelastuskoirakokeeseen eli IPOR-kokeeseen. Valitettavasti oman jännitykseni takia hätiköin liikaa ja toinen etsittävistä jäi löytymättä, joten tulosta ei tuolloin tullut. Tänä vuonna olisi tarkoitus ottaa revanssi ja mennä joko kansalliseen (PEHA) tai kansainväliseen pelastuskoirakokeeseen.

Hakua: lähetys pistolle. Kuva: Birgitta Harju.

Jäljestyksen aloitin hieman haun jälkeen. Silloinen hakuryhmän vetäjä ehdotti, että Nemi voisi sopia jäljelle koska se haussakin etsii hyvin herkästi hajuja maasta. Nemi osoittautuikin luontaiseksi jäljestäjäksi, se seuraa hajua tarkasti ja innokkaasti. Aluksi teimme makkarajälkiä, joissa joka askeleen päällä on pieni ruokapala. Kun nämä alkoivat sujua, nameja vähennettiin ja jälkeä vaikeutettiin vähitellen lisäämällä pituutta, kulmia yms. Jossain vaiheessa mukaan tulivat esineet, joita kokeessa jäljen varrella on. Tällöin jäljellä ei enää ollut nameja, vaan ne sai löydetyistä esineistä. Lopussa oli toki vielä lelu loppupalkkana.

En itse ole kovin innokas jäljestäjä, pidän sitä vähän tylsänä lajina ja tämän vuoksi jälkiä on tullut tehtyä pääosin aika harvakseltaan. Viime syksynä sain kuitenkin niin hyvää palautetta Nemin jäljestyksestä, että lupasin lähteä sen kanssa keväällä kokeisiin, kun oma seura oli järjestämässä pelastusjälkikoetta (PEJÄ). Syksyn ja talven aikana treenasimme ahkerasti erilaisia jälkiä. Muutamaa
viikkoa ennen koetta tajusin unohtaneeni yhden asian; pelastuskoirakokeessa jäljellä on toisen ihmisen tekemän harhajälki ja näitä en ollut harjoitellut juuri yhtään! Muutaman treenin aikana Nemi kuitenkin tuntui tajuavan, ettei harhalle kuulu mennä vaan tarkoitus on seurata koko ajan omaa jälkeä.

Toinen ongelmakohtamme oli ja on edelleen jana eli jäljen etsintä. Koiran pitää etsiä jälki suoralta linjalta, jonka poikki jälki kulkee. Tässä kokeessa jana olisi 50 m ja olin tehnyt aina paljon lyhyempiä janoja. Onneksi kokeessa jälki kuitenkin löytyi ja pienten kommellusten jälkeen saimme kokeen läpi hyväksytysti.

Hakua: Nemi tulee pistolta rulla suussaan. Kuva: Birgitta Harju.

Sekä haku että jälki ovat mielenkiintoisia lajeja, jotka molemmat vaativat paljon työtä ja aikaa. Hakutreeneissä menee helposti kolme tuntia ja pääosa ajasta menee muiden kuin oman koiran treenaamiseen. Jälkeenkin saa varata aikaa, sillä jälkeä ei voi ajaa koiran kanssa heti, kun se on kuljettu, vaan sen pitää antaa vanhentua minimissään puoli tuntia, mieluiten yli tunti. Näiden lisäksi koiralle pitää opettaa tottelevaisuutta. Ja mikäli pelastuskoirapuoli kiinnostaa tosissaan, vaaditaan myös ohjaajalta itsensä kurssittamista, suunnistustaitoa yms. Itse olen kuitenkin niin koukuttunut etenkin hakuun, että vaikka olen välillä pitänyt pidempiäkin taukoja oman aikapulani vuoksi, aina vaan siihen tulee palattua. Lisäsi Nemi rakastaa molempia lajeja niin paljon, että ihan senkin vuoksi on pakko jaksaa lähteä treeneihin.

Suvi Mäkinen


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pennusta harrastuskoiraksi

Varsinkin agility-kentiltä tuttu PON-harrastaja Maija Koski kertoo harrastusten aloittamisesta suloisen Una-pennun kanssa. Kun Una tyttönen jäi meille Mimmi-äidin kaveriksi, toivoin siitä uutta harrastuskaveria itselleni. Opettelu perusoppeihin alkoi heti pienenä. Poikien lähdettyä maailmalle, alkoi Unalla leikkikoulu. Joka aamu ennen töihin lähtöä tehtiin joku pikku juttu. Esim. keittiön jakkaran kiertoa tai takatassuilla tasapainoilua tyynylle. Kaikki harjoitukset teimme tarjoamisen kautta, ja ihan pienen hetken kerrallaan. Erilaisia jumppaliikkeitä opeteltiin myös heti ja näin vahvistimme tasapainoa ja Una oppi huomaamaan, että takanakin on tassut joita voi käyttää. Huomasin heti, että Unassa on potentiaalia harrastuskoiraksi. Mikä laji olisi se paras? Peruspohjaa rakennettiin agilityä silmällä pitäen, sekä myös tokoa ajatellen. Agilityyn tarvitaan terverakenteinen koira ja pelkkään agilityyn suuntautuminen olisi voinut olla väärä ratkaisu. Ja toki pennun kanssa kaikki tekem

Kansainvälistä yhteistyötä kasvattajien kesken

Aikana ennen internetiä – kylläpä tunnen itseni vanhaksi! - me kasvattajat kommunikoimme keskenämme maasta toiseen kirjeitse. Lähetimme valokuvia edestakaisin, kerroimme menestyksistä ja vastoinkäymisistä. Vastauksen saaminen kesti viikkoja, joskus kuukauden tai parikin. Vastaavasti suunnitelmat, esim. pentujen tuominen ulkomailta, nartun astuttaminen ulkomailla, tehtiin varsin pitkälle aikavälille ja nopeisiin ratkaisuihin oli vaikea ryhtyä. Puhelimella soittaminen ulkomaille oli kallista ja siksi useimmiten tyydyttiin kirjeenvaihtoon. Internetin käytön yleistyttyä oli helpompi löytää myös eri maalaisten ihmisten puhelinnumeroita ja sähköpostiosoitteita ja kotisivuja. Meilläkin kotona alkoi puhelin soida ja puheluja tuli Yhdysvaltoja myöten. Joku ystävällinen sielu halusi vain antaa vinkkejä allergista koiraani varten!  Eräs slovakialainen vanha mies, suojelubokserikasvattaja joka oli sittemmin siirtynyt PONeihin, soitteli minulle sinnikkäästi monen vuoden ajan, kehui Miklosta j

PONit bloggaavat nyt yhä laajemmalla joukolla!

Uusi vuosi käynnistyy aina uusin suunnitelmin. Pienelle rotuyhdistykselle oman lehden painaminen on työläs ja kallis asia. Vaikka niin mielellämme pitäisimme yllä perinnettä neljä kertaa vuodessa ilmestyvästä PON-infosta, olemme etsineet muita tiedottamisen muotoja. Päätimme vuoden alussa, että PON-infoja julkaistaan jatkossa kaksi kertaa vuodessa ja laajennamme tämän blogin harrastusasioita laajemmalle kertomaan elämästä PONin kanssa. Toivottavasti kerhon jäsenet ja tietysti kaikki muutkin rodusta kiinnostuneet löytävät blogin. Tarkoituksena on julkaista tänä vuonna joka kuukausi jokin mielenkiintoinen juttu, joka kertoo arjesta PONin kanssa. Toimitustiimiin on saatu mukaan rotua reilun vuosikymmenen harrastanut Ulla-Maija Nikko, jolla on pettämätön vaisto löytää jutunaiheita jäsenistöltämme. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millaisia tarinoita saammekaan luettavaksi! Maija Mäki Suomen PON-kerhon hallituksen puheenjohtaja